Siirry suoraan sisältöön

Myös varhaiskasvatus tulee näkyväksi osaksi Hippos2020-hanketta. Norlandia Päiväkodit on Hippoksen ensimmäisenä kaupallisena toimijana varannut käyttöönsä 1045 neliömetrin tilan liikuntapainotteista päiväkotia varten. Norlandia Päiväkodit allekirjoittivat pitkäaikaisen vuokrasopimuksen perjantaina 1.2.2019. Sopimus toteutuu, kun hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoituspäätös on kokonaisuudessaan tehty ja rakennuslupa saanut lainvoiman.

Tilaan suunnitellaan noin 5 – 6 ryhmän toimintoja, kaikkiaan noin 120 lapselle. Päiväkodin omissa tiloissa tapahtuvan toiminnan lisäksi lapset pystyvät hyödyntämään Hippokselle rakentuvia muita tiloja ja toiminallisuuksia arjessaan.

”Meillä on erinomaisia kokemuksia Tampereelta vastaavan tyyppisestä konseptista Kauppi Sports Centerissä sijaitsevan Liikuntapäiväkoti Voiton osalta. Hippos2020 -puitteet mahdollistavat monipuolisen liikunta- ja luontopedagogiikan toteuttamisen. Odotamme innolla Hippos-päiväkodin avaamista”, kertoo Norlandia Päiväkotien maajohtaja Miia Kollin.

Norlandia Päiväkodeilla on toimintaa yhteensä 37 kunnassa, yhteensä 68 yksikön verran. Organisaatio työllistää 750 varhaiskasvatuksen ammattilaista ja tarjoaa varhaiskasvatusta yli 3000 lapselle.

Lisätietoja:

Timo Reiniluoto, johtaja, liiketoiminnan tukipalvelut, Lehto Group Oyj, puh. 040 550 1656
Miia Kollin, maajohtaja, Norlandia Päiväkodit, puh. 010 836 7275