Siirry suoraan sisältöön

Maaliskuun puolessa välissä Jyväskylän Crazy Townilla pidetyssä InnoLab-työpajassa yli kolmenkymmenen osallistujan kesken virinnyt keskustelu saa toisen kierroksen 11.4. Yritystehtaalla, kun Sport Suomi -verkosto ja Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä -hanke järjestävät InnoLab-jatkot. Huhtikuisilla jatkoilla syvennetään ajatuksia pelillistämisen hyödyntämisestä liikkumista ja liikuntaa lisäävissä työhyvinvointi-innovaatioissa. Samanaikaisesti synnytetään myös uusia innovatiivisia lähtöjä aiheen parissa. Tämä tapahtuu törmäyttämällä osallistujien olemassa olevaa osaamista niin pelialan, kuin myös liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin liiketoiminnan keskuudessa. 

Pelillistäminen tarkoittaa sitä, että kytketään tuotteisiin, palveluihin, toimintamalleihin tai prosesseihin digitaalisen pelimaailman taustalla olevia ominaisuuksia ja mekaniikkaa, kuten vuorovaikutuksellisuutta tai psykologista palkitsemista. Pelillistämisen keinoilla voidaan motivoida, kannustaa ja opettaa, eli laajemmassa kuvassa auttaa saavuttamaan niin ihmisten kuin organisaatioiden tavoitteita esimerkiksi kuvaamalla henkilön kehittymistä. 

 Työpajan inspiroimat pelillistetyt ratkaisut voivat näin ollen olla ääripäässä Pokémon Go:n tyyppisiä pelisovelluksia, mutta myös jotain aivan muuta. Esimerkiksi datan visualisoinnin myötä voidaan pelillistäminen tuoda osaksi liikuttavia ja työelämän tarpeisiin sidostuvia innovaatioita myös pienemmällä mittakaavalla, kertoo Sport Suomi -verkoston projektipäällikkö Santtu Pirskanen Kuopion kaupungilta. 

InnoLab-jatkoilla olisi kysyntää erityisesti työnantajayritysten läsnäololle, jotta syntyviä innovatiivisia ratkaisuita voitaisiin suunnata todellisiin, fyysisestä aktiivisuudesta ammentavan työhyvinvoinnin, tarpeisiin. Liikkumattomuuden pommin purkaminen vaatii aktiivista yritysmaailman yhteistyötä sekä uusia ajatuksia ja ajattelijoita. Tervetuloa mukaan ideoimaan monipuolisessa ja teemasta innostuneessa seurassa!   


 

Ohjelma

🕗 11.4.2024 12:30–16:00   📍 Jyväskylän Yritystehdas, tapahtumatila, Kympinkatu 3c, 40320 Jyväskylä

12:30 Kahvitarjoilu

12:45 Työskentelyn avaaminen ja osallistujien esittäytymiskierros

  • Yritysten omat pitchaukset ennakkotehtävään perustuen 

13.15 Ratkaisukonseptien ideointia ja kehittämistä ryhmissä suhteessa liikunnan ja liikkumisen pelillistämiseen työelämässä

  • Ratkaisun kuvaamista yhdessä 

14.15 Tauko

14.30 Jatketaan ratkaisukonseptien ideointia ja kehittämistä ryhmissä suhteessa liikunnan ja liikkumisen pelillistämiseen työelämässä 

  • Pohditaan mm. potentiaalista kohderyhmää ja ratkaisun nopeita pilotointimahdollisuuksia 

15.15 "Leijonanluola", sparraajina Laura Turunen (Yritystehdas) ja Valtteri Lahti/Wanda (Psyon Games Oy & Peliosuuskunta Expa) ja Sami Partanen (Savonia-AMK)

  • Sparraajat ja muut osallistujat antamassa palautetta ja kehitysideoita konsepteille  

16.00 Tilaisuuden päätös

 

Lue lisää työpajan taustasta

 

Lisätietoja:

Alisa Heikkinen
Sport Suomi -verkoston projektipäällikkö
Jyväskylän kaupunki
+358 40 675 3066
alisa.heikkinen@jyvaskyla.fi

Juha-Matti Haapsaari
Sport Suomi -verkoston projektipäällikkö
Lahden kaupunki
+358 44 482 6904
juhamatti.haapsaari@lahti.fi

Santtu Pirskanen
Sport Suomi -verkoston projektipäällikkö
Kuopion kaupunki
+358 44 718 2521
santtu.pirskanen@kuopio.fi

Liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin innovaatioverkosto (Sport Suomi -verkosto) perustuu Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkien yhteiseen vetovastuuhankkeeseen, jota toteutetaan 1.4.2023–31.12.2024 välisenä aikana.  Hyvää oloa edistävässä kontekstissa toimivan verkoston tarkoituksena on fasilitoida yhteiskunnan eri sektoreiden väliseen ja sisäiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyöhön sidostuvia eli tietoa lisääviä yhteiskehittämisen innovaatioprosesseja, joilla on yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja joiden tuotoksilla on liiketoiminnallista merkitystä. Hankkeen perusta on valtion sekä yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkien eli Innokaupunkien välisissä ekosysteemisopimuksissa ja sen rahoittajana toimii Pirkanmaan liitto, joka myöntää tukea vetovastuuhankkeille Euroopan aluekehitysrahaston varoista Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman sisältämien toimintalinjojen ja erityistavoitteiden mukaisesti. 

Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä -hankkeessa (KSEOK) kehitetään Keski-Suomen alueen pk-yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä tutkimus- ja oppilaitosyhteistyötä, sekä kehitetään ja tuetaan uuden osaamisen ja liiketoiminnan syntymistä e-urheilun osaamiskeskittymän rakentamisen kautta. Kohderyhminä ovat alueen mikro- ja pk-yritykset. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR); Keski-Suomen liitto sekä mukana olevat toimijat. Hanke toteutetaan ajalla 1.2.2023–30.4.2025 ja sitä koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. 

 

Kopio Kopio Sport Suomi logokoonti 2023 (14)Sport Suomi -verkostoa toteutetaan Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkien yhteisesti vetämänä vetovastuuhankkeena 4/2023–12/2024 välisenä aikana. Hankkeen perusta on valtion sekä yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkien eli Innokaupunkien välisissä ekosysteemisopimuksissa ja sen rahoittajana toimii Pirkanmaan liitto, joka myöntää tukea vetovastuuhankkeille Euroopan aluekehitysrahaston varoista Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman sisältämien toimintalinjojen ja erityistavoitteiden mukaisesti.