Siirry suoraan sisältöön

Tueliikkumista.fi-verkkokaupan kautta yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat tukea jyväskyläläisten junioriseurojen toimintaa ja lasten liikuntaharrastusta.

Tueliikkumista.fi on Business Jyväskylän ja Woolmanin toteuttama uudenlainen palvelu seurojen varainhankintaan. Sekä verkkokauppana että yhteisöalustana toimiva tueliikkumista.fi on avattu tänään. Pilottivaiheen seurojen – Illusionin, Jaguars Spirit Athletesin ja JYP Junioreiden – tavoite on yhteinen: saada mahdollisimman moni lapsi ja nuori liikkumaan.

Tukea vähävaraisten lasten harrastamiseen

Tanssi- ja voimisteluseura Illusionin toiminnanjohtaja Metti Pelkonen toivoo, että verkkokaupan myötä mukaan toimintaan saataisiin uusia kannatusjäseniä.
– Olemme jo pitkään tukeneet vähävaraisia perheitä, mutta nyt hakemusmäärät ovat koronan vaikutuksesta ryöpsähtäneet. Meillä on tarve saada lisää tukijoita, jotta pystymme tarjoamaan harrastusmahdollisuuksia myös niille, joilla ei siihen muuten ole varaa. Kannatusjäsenenä on mukana tukemassa paikallisten lasten liikuntaa, hän sanoo.

Kannatusjäsenyyksien lisäksi Illusionin suunnitelmissa on tuoda kauppaan sponsorituote, jolla pyritään helpottamaan yritystukien saamista.

Workshoppeja myös lahjaksi

Myös cheerleadingin erikoisseura Jaguars Spirit Athletesin toiminnanjohtaja Outi Sahikallio nostaa esille yhteisen arvopohjan.
– Se, että edustamme eri lajeja, ei ole ongelma. Pääasia, että lapset ja nuoret löytävät eri vaihtoehdoista itselleen sopivan harrastuksen ja liikkuvat, hän sanoo.

cheerleading-näytös

Jaguars Spirit Athletes tuo verkkokauppaan myyntiin logonäkyvyyden ja kannatusjäsenyyden lisäksi lapsille ja nuorille suunnatun workshop-lahjakortin.
–- Workshop-vaihtoehtoja löytyy sekä aloittelijoille että pidempään harrastaneille. Uutta on se, että workshopin voi ostaa etukäteen ja vasta sitten varata, joten paikan voi ostaa myös lahjaksi, Sahikallio kertoo.
– Arvostan verkkokaupan yhteisen markkinoinnin kautta tulevaa näkyvyyttä. Esimerkiksi meidän lajilla – cheerleadingilla – ei ole voimistelun tai jääkiekon kaltaisia pitkiä perinteitä.

Tärkeä ele liikuntapääkaupungilta

JYP Junioreiden toiminnanjohtaja Lauri Karhunen antaa kiitosta erityisesti seuratoiminnan ulkopuolelta tulleelle aloitteelle.
– On todella hienoa, että Jyväskylän kaupungin näkökulmasta tämäntyyppinen seurojen tukeminen ja yhteistyön kehittäminen on haluttu nostaa yhteiseksi asiaksi. Junioriseuroissa yleisesti toimitaan mm. myynnin ja markkinoinnin suhteen pienillä resursseilla, joten uudenlainen yhteistyö on tosi tervetullutta, hän kiittelee.
– Onnistuessaan tämä edistää myös Jyväskylän liikuntapääkaupungin profiilia.

”Yli seurarajojen tehtäviä yhteis- ja kehittämisprojekteja on syytä yleisesti lisätä.”

Lauri Karhunen

Tueliikkumista.fi tukee osaltaan JYP Junioreiden laajan kumppaniverkoston tavoittamista ja yhteistyön koordinointia.
– Alkuvaiheessa myyntiin tulee kannatustuotteena nettisivunäkyyteen liittyviä tuotteita yrityksille. Myös meillä on tavoitteena löytää keino, jolla voisi jatkossa tukea lasten harrastamista, esimerkiksi lahjoittamalla paikan vaikkapa kiekkokouluun tai harrastekiekkoryhmään, Karhunen kertoo.

jääkiekkojunioreita

Hän nostaa esille myös verkkokaupan tuotevalikoiman ja kävijäkokemuksen, joiden tulisi olla asiakkaille selkeät ja yhdenmukaiset.
– Tulevaisuutta ja toiminnan laajentumista ajatellen on tärkeää, että meillä on määriteltynä yhteiset pelisäännöt, hän pohtii.

Lisää seurojen välistä yhteistyötä

Tueliikkumista.fi ei ole vain verkkokauppa, vaan yhteisöalusta Jyväskylän alueen urheiluseuroille. Sekä Pelkonen, Sahikallio että Karhunen liputtavat aktiivisemman yhteistyön puolesta.

– Uskon, että juuri tähän suuntaan seuroina pitäisi mennä: tehdään vähemmän yksin ja enemmän yhdessä. Samalla pääsemme oppimaan muilta seuroilta ja yhteistyökumppaneilta, Pelkonen sanoo.
– Vaikka edustamme eri liikuntalajeja, meillä on selvästi yhteinen arvomaailma sekä samansuuntaiset tavoitteet, hän kiteyttää.

Myös Sahikallio näkee tulevaisuudessa mahdollisuuksia laajempaan yhteistyöhön.
– Voisimme esimerkiksi vaihtaa toisen seuran kanssa treenejä tai järjestää yhteisiä tapahtumia ja tutustua sitä kautta toistemme lajeihin, hän pohtii.

Karhunen huomauttaa, että yhteistyön sujuvuuteen vaikuttaa erityisesti ihmisten henkilökohtainen asenne ja halu oppia muilta.
– Yli seurarajojen tehtäviä yhteis- ja kehittämisprojekteja on syytä yleisesti lisätä. Jokaisesta seurasta löytyy fiksuja toimintatapamalleja, joista voi ottaa oppia, hän sanoo.

Tutustu tueliikkumista.fi-verkkokauppaan!