Siirry suoraan sisältöön

Suomalainen Nursie Health voi mullistaa tavan, jolla terveysdataa käytetään tulevaisuudessa esimerkiksi vaikeiden muistisairauksien oireiden tunnistamiseen. Yritys osallistui HHubin järjestämään sijoittajaohjelmaan International Venture Academyyn vuonna 2021, missä se sai sparrausta erityisesti liiketoiminnan fokusoimiseen ja sijoittajakeskusteluihin. Nyt katseet ovat jo kansainvälisillä markkinoilla.

Lue lisää International Venture Academystä täältä.

Nursie Health on suomalainen terveysteknologian yritys, jonka omahoitosovellus MyNursie auttaa keräämään pitkäjänteisesti yksilön terveyteen ja terveysongelmiin liittyvää dataa. Datan pohjalta sovellus voi tehdä käyttäjälle suosituksia ja asiantuntija puolestaan hoitoon liittyviä, oikeita päätöksiä.

– Vaikka markkinoilla on useita erilaisia hyvinvoinnin tukemiseen suunniteltuja sovelluksia, ne keskittyvät usein oireiden tunnistamiseen. Kotona tapahtuva pitkäjänteinen työ terveyden seurantaan ja omahoitoon jää tällöin helposti pimentoon, sanoo Nursie Healthin kehitysjohtaja Timo Airaksinen.


Referenssit kuntoon, sitten maailmalle

Terveydenhoitoala on useimmissa maissa tarkasti reguloitua. MyNursie onkin CE-merkitty MDD:n mukainen luokan 1 lääkinnällinen laite, mikä tuo liiketoimintaan uskottavuutta ja avaa palvelulle uudenlaiset mahdollisuudet kansainväliseen kasvuun.

– Vielä tässä vaiheessa rakennamme hyviä referenssejä Suomessa, mutta katseet ovat jo globaaleilla markkinoilla. Kansainvälistyminen tulee tapahtumaan erityisesti kumppanoitumisen avulla. Etsimme toimijoita, joilla on jo valmiiksi laajat asiakasverkostot maailmalla, Airaksinen kertoo.

Nursie Health’n kehitysjohtaja Timo Airaksinen.

– Kevään aikana aloitamme MyNursie 3.0:n kehityksen, joka täyttää MDSAP-maakohtaiset viiden maan vaatimukset. Tämä helpottaa markkinoille menoa useissa meille potentiaalisissa maissa kuten Australiassa, Kanadassa tai Japanissa.


Kasvua erityisesti terveysdatasta

Yksilöllisten hoitosuositusten lisäksi tavoitteena on kehittää laaja-alaisesti datapohjaisia terveyspalveluja. Airaksinen arvioi, että terveysdataan liittyvä liiketoiminta tulee ottamaan tulevaisuudessa merkittävän roolin Nursie Healthin kasvussa. Tulevaisuudessa myös hiljaisten signaalien tunnistaminen tapahtuu datan avulla.
– Voimme esimerkiksi ennakoida ja tunnistaa entistä aikaisemmin vakavien sairauksien, kuten Parkinsonin taudin tai Alzheimerin ensioireet, jotka muuten jäävät huomaamatta, Airaksinen sanoo.

– Vakuutusyhtiöiden lisäksi myös lääkeyhtiöt ovat todella kiinnostuneita palvelustamme uusien lääkkeiden testaamisessa. MyNursie tarjoaa heille aikaisempaa paremman kokonaiskuvan testikäyttäjien arkeen ja hyvinvointiin.

Vaikka NursieHealth tuottaa dataa mahdollisimman läpinäkyvästi, kaiken ytimessä on vahva yksilönsuoja.
– Ketään ei voida tunnistaa datasta. Datan kerääminen perustuu luonnollisesti suostumukseen, Airaksinen korostaa.


International Venture Academy kirkasti suuntaa

Nursie Health on yksi kolmesta International Venture Academy 2021 -finalisteista. Ohjelma auttoi NursieHealthia terävöittämään liiketoiminnallista fokustaan ja lähestymään rahoittajia heitä kiinnostavilla kulmilla.

– Saimme ohjelmasta apua erityisesti liiketoimintamallin kirkastamiseen. Ymmärsimme paremmin hyvien referenssien arvon, ja että tässä vaiheessa kasvua meidän kannattaa keskittyä B2B-markkinaan. Saimme myös uutta varmuutta sijoittajakeskusteluihin: mikä on hyvän tarinan merkitys, mitkä teemat sijoittajille ovat tärkeitä ja miten uskottavat liiketoimintaluvut laaditaan, Airaksinen listaa.

Ohjelma tuki osaltaan kahden suunnatun osakeannin onnistunutta läpivientiä 2021. Yritykselle on myönnetty mm. EU-rahoitusta ja suunnitteilla on hyödyntää monipuolisesti myös muita rahoitusinstrumentteja.
– Meillä on nyt kokonaisuudessaan selkeä rahoitussuunnitelma seuraavaksi 24 kk:ksi. Uskon, että pystymme välttämään pahimmat sudenkuopat ja tilanteet, missä rahoituksen puute hidastaisi kasvua ja kehitystä, Airaksinen sanoo.

Haku vuoden 2022 ohjelmaan aukeaa maaliskuussa. Tutustu International Venture Academy -ohjelmaan täältä!