Siirry suoraan sisältöön

YTT Veera Koskinen väitteli elokuussa Jyväskylän yliopistossa sosiologian alalta aiheenaan hyvinvoinnin edistämistä koskevat asenteet ja kulutuskäytännöt keskittyen erityisesti yli 50-vuotiaiden kokemuksiin. Veera kirjoitti asiantuntija-artikkelin väitöskirjaansa perustuen.

”Voidaan puhua niin kutsutusta wellness-ilmiöstä, jonka myötä holistisesta itsehoivasta erilaisine kulutuskäytäntöineen on muotoutunut vallitseva elämäntyyli-ihanne. Kuten Euroopan taloudellinen yhteistyöjärjestö huomauttaa, terveyden lukutaito eli kyky löytää, ymmärtää, hyödyntää ja arvioida terveyteen liittyvää tietoa on nykyoloissa ratkaisevan tärkeää. Oman hyvinvoinnin tarkkailuun ja itselle sopivien hyvinvointirutiinien rakentamiseen kannustetaan voimakkaasti, sillä sen ajatellaan edistävän niin yksilön kuin yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvinvoinnista on tullut eräänlaista pääomaa, joka kääntyy yksilön eduksi esimerkiksi työelämässä.”

Voit lukea koko artikkelin täältä.

Veera Koskinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2013 pääaineenaan sosiologia. Tällä hetkellä Koskinen työskentelee projektisuunnittelijana Helsingin yliopiston rahoittamassa Transnational health -hankkeessa sekä koordinaattorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.