Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylän Hippokselle rakentuva tapahtumakeskus sykkii elämää aamusta iltaan sekä arkena että tapahtumien aikana. Food and Events Restel Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne toteaa, että ravintolamaailman konseptit muotoillaan eri käyttäjäryhmiä palveleviksi. Kokonaisuus sisältää muun muassa Jyväskylän suurimman ravintolaterassin.

Restel tuo Hippokselle kokonaisvaltaisen ravintolamaailman, joka tulee palvelemaan varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Monitoimiareena harjoitusjäineen sekä areenakeskus valmistuvat arviolta vuonna 2022. Pitkäaikainen vuokrasopimus allekirjoitettiin 15.5.2019. Sopimus toteutuu, kun hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoituspäätös on kokonaisuudessaan tehty ja rakennuslupa saanut lainvoiman.

Food and Events Restel Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne kertoo ravintoloiden sijoittuvan Hippoksen areenakeskukseen ja sen viereiseen monitoimiareenaan, jonne Restel tuo aamiais-, lounas- ja perheravintoloita, take away -ravintolan, olohuonemaisen kahvilan sekä aitioiden vip-palvelut.

-Tavoitteena on pitää Hippoksen syke yllä aamusta iltaan. Muokkaammekin ravintolapalvelut sekä vuorokaudenajan että ihmisryhmien mukaan. Satunnaisesti alueella vierailevien ja päivittäin Hippoksella liikkuvien toiveet ja vaatimukset vaihtelevat suuresti, kun joukossa on kaikenikäisiä. Osa ravintoloista muuntautuu tapahtumien mukaisesti. Kiekkopeleissä ruoka on tuhdimpaa ja konserteissa voidaan panostaa esimerkiksi juomavalikoimaan. Kokonaisuudesta tulee joustava, jotta pystymme reagoimaan muuttuviin kapasiteettitarpeisiin, Helannekommentoi.

– Kokeneen ravintolapalvelujen tarjoajan löytäminen on Hippos2020-hankkeen näkökulmasta erittäin keskeinen edistysaskel. Ravintolapalvelut tarvitaan Hippokselle niin urheilijoille, liikkujille, työntekijöille, kokousvieraille kuin tapahtumavieraillekin. Restelin osaaminen ja kokonaisuus tulee palvelemaan laajasti kaikkia Hippoksen toimijoita ja vuokralaisia. Ravinto on tärkeä osa hyvinvointia, ja myös siksi tämän palvelun tarjoaja on keskiössä, kun suunnitellaan hyvinvointikeskusta. Siksi halusimme mukaan kokeneen ja luotettavan toimijan, jolla on myös halua kehittää konseptia juuri Hippoksen tarpeeseen, toteaa hankejohtaja Joni Alatyppö Lehto Groupista.

– Olemme hyvin iloisia saadessamme ravintolapalveluiden toimijaksi Suomen kokeneimman areenaoperaattorin, joka ymmärtää Hippoksen kaltaisen paikan erikoistarpeet niin seurojen kuin muidenkin toimijoiden osalta, jatkaa puolestaan Hippos2020-hankkeen projektipäällikkö Kari Halinen.

Muuntautumiskykyiset ravintolakonseptit sopivat monenlaisiin tapahtumiin

Monitoimiareenaan avautuu lukuisia muuntautumiskykyistä ravintolakonsepteja eri ruokakulttuureista, pikaruokaa, aitio- ja kokouspalveluita, useita baareja, sekä Jyväskylän suurin, osittain katettu ravintolaterassi. Myös terveellinen ravinto on yksi korostuvista teemoista. Elämyksellisissä ravintoloissa tapahtumasta ja ruoasta voi nauttia samaan aikaan. Tilat soveltuvat niin konsertteihin, kokouksiin, kongresseihin, messuihin, urheilu- ja kulttuuritapahtumiin sekä yritys- ja yksityistilaisuuksiin.

– Palvelemme kaikkia yhden pöydän tapaamisista aina tuhansien ihmisten juhliin tiloissa, joita ei muualta Keski-Suomesta löydy, Helanne täsmentää.

Restel tarjoaa ravintolapalveluita jo useilla suomalaisilla tapahtuma-areenoilla, kuten Tampereen Jäähallilla, Turun Messukeskuksessa, Helsingin Jäähallilla, Helsingin Musiikkitalolla sekä Hartwall Arenalla.

– Hippoksella näemme erittäin merkityksellisenä sen, että kaikkia mukana olevia yhdistää liikunta ja hyvinvointi.

Hippoksella toimii yli 100 seuraa ja alueelle tulee suorituspaikkoja yli 20 lajille. Myös urheiluseurojen pienimuotoinen kahvilatoimintaan perustuva varainkeruu on edelleen mahdollista. Ketjujohtaja Helanne näkee huomattavia synergiaetuja Hippokselle sijoittuvien toimijoiden kanssa. Rakentuva verkosto muodostuu liikunnan, tutkimuksen, hyvinvoinnin, teknologian ja korkeakoulujen toimijoista.

– Uudet verkostot ja kumppanuudet mahdollistavat innovaatiot, joilla esimerkiksi ravitsemuksen ja hyvinvoinnin teemoja voidaan yhdistää. Mitäpä jos aamulla treenannut urheilija saa älylaitteeseen tiedon, että viereisessä ravintolassa on tarjolla lounas, jossa on treeniin nähden juuri sopiva määrä proteiinia ja muita ravintoaineita, Helanne maalailee.

Lisätiedot:

Restel Oy: Ketjujohtaja, Food&Events, Kristian Helanne, 040 831 8300, kristian.helanne@restel.fi

Lehto Group Oy: Hankejohtaja, Joni Alatyppö, 040 722 9878, joni.alatyppo@lehto.fi

Jyväskylän kaupunki: Hippos2020-hankkeen projektipäällikkö, Kari Halinen, 050 573 7034, kari.halinen@jyvaskyla.fi


Hippos2020-hanke muodostuu urheilun ja liikunnan, terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin keskuksen rakentamisesta, uudenlaisen liiketoiminta-alustan sekä osaamisekosysteemin luomisesta. Hankkeen rakentaminen ajoittunee vuosille 2019-2022. Hippos2020-hankkeen tavoitteena on olla kansainvälisesti ainutlaatuinen keskittymä, joka yhdistää liikunnan, urheilun, hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja tutkimuksen sekä näiden alojen teknologisen tuotekehityksen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Hippos2020 palvelee liikunnan, urheilun ja vapaa-ajan käyttäjiä sekä lisäksi tarjoaa korkealaatuiset puitteet liikunnan ja hyvinvoinnin tutkimukselle.

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen yli 2900 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, O’Learys-, Wanha Mestari-, Hemingway’s -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.