Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylän kaupunki ja Lehto Group Oyj ovat perustaneet yhteiset yhtiöt rahoittamaan ja hallinnoimaan Hippos2020-hankkeen seuraavaa kehitysvaihetta.

Jyväskylän kaupunki ja Lehto Group Oyj ovat perustaneet kaksi yhteistä yhtiötä: Jyväskylän Hippos GP (General Partner) Oy:n ja Jyväskylän Hippos Ky:n. Jyväskylän Hippos Ky:n tehtävänä on rahoittaa ja hallinnoida Hippos2020-hankkeen jatkokehitysvaihe. Tämä vaihe sisältää rakennussuunnittelun loppuun viennin ja Hippoksen operointimallin rakentamisen, rakennus- ja muiden viranomaislupien hakemisen hankkeelle sekä hankkeen rahoituksen järjestämisen.

– Tällä yhtiöjärjestelyllä varmistetaan Hippoksen eteneminen sekä kaupungin sijoituksen pysyminen aiempien päätösten mukaisesti 28 miljoonassa eurossa Hippoksen kokonaisinvestoinnista, kertoo kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Jyväskylän Hippoksen kommandiittiyhtiöön tulevat äänettömiksi yhtiömiehiksi Jyväskylän kaupunki ja Lehto Group Oyj. Vastuunalaisena yhtiömiehenä toimii osakeyhtiö Jyväskylän Hippos GP Oy, jonka omistavat myös kaupunki ja Lehto.

– Hippos2020-hanke etenee hyvin – ensimmäisen vaiheen rakennussuunnittelu on loppusuoralla ja syksyllä meillä on valmius käynnistää uudelleen sijoittajaneuvottelut, kertoo Jyväskylän kaupungin projektipäällikkö Kari Halinen.

Jyväskylän kaupungin päätöksen perustettavista yhtiöistä teki kaupunginhallituksen konsernijaosto 15.4.2019. Yhtiörakenne on tyypillinen kiinteistöhankkeissa ja se mahdollistaa uusien rahoittajien hakemisen hankkeelle syksyllä 2019. Jyväskylän kaupunki antaa 745 000 euron sijoitussitoumuksen ja Lehto 755 000 euron sijoitussitoumuksen. Kaupungin osalta tämä summa sisältyy valtuuston 2018 hyväksymään 28 miljoonan euron sijoitussitoumukseen. Kummallekaan yhtiölle ei tule henkilökuntaa, vaan hanketta viedään eteenpäin Lehto Groupin ja Jyväskylän kaupungin Hippos-hankkeen henkilöresursseilla.

– Näiden yhtiöiden perustaminen on osa kokonaissuunnitelmaa, joka mahdollistaa hankkeen eteenpäinviemisen laaditussa aikataulussa, toteaa hankejohtaja Joni Alatyppö Lehto Group Oyj:stä.

Yhteystiedot:

– Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö, Kari Halinen, p. 050 5737 034, kari.halinen(at)jyvaskyla.fi
– Lehto Group Oy, hankejohtaja, Joni Alatyppö, p. 040 7229 878, joni.alatyppo@lehto.fi


Hippos2020-hanke muodostuu urheilun ja liikunnan, terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin keskuksen rakentamisesta, uudenlaisen liiketoiminta-alustan sekä osaamisekosysteemin luomisesta. Hankkeen rakentaminen ajoittunee vuosille 2020-2025. Hippos2020-hankkeen tavoitteena on olla kansainvälisesti ainutlaatuinen keskittymä, joka yhdistää liikunnan, urheilun, hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja tutkimuksen sekä näiden alojen teknologisen tuotekehityksen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Hippos2020 palvelee liikunnan, urheilun ja vapaa-ajan käyttäjiä sekä lisäksi tarjoaa korkealaatuiset puitteet liikunnan ja hyvinvoinnin tutkimukselle. Hippos toteuttaa vahvasti Jyväskylän kaupunkistrategian teemoja hyvinvoivat ja osallistuvat asukkaat sekä liikuntapääkaupunki.