Siirry suoraan sisältöön

Terveys- ja hyvinvointiosaamisen ja -teknologian rahoitushaku on auki. Business Finland rahoittaa 4 miljoonalla eurolla terveyden ja hyvinvointialan uusia innovatiivisia ratkaisuja vuosina 2022-2023. Rahoitushaku on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Jätä hakemuksesi vuoden 2022 aikana myönnettävälle rahoitukselle viimeistään 31.1.2022.

Haku kohdistetaan kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille ja yhteishankkeissa niiden kehittymistä tukeville tutkimusorganisaatioille. Haussa rahoitetaan luovaa tutkimuksellista työtä avustuksella, jotka voivat olla yritysten itsenäisiä tutkimusprojekteja tai tutkimusorganisaatioiden kanssa toteutettavia Co-innovation-projekteja. Projektien tulee päättyä 31.12.2025 mennessä.

Rahoitusta myönnetään kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille

Rahoitusta voivat hakea Suomeen rekisteröidyt osakeyhtiömuotoiset yritykset. Rahoitettavien yritysten tulee olla kasvu- ja kansainvälistymishaluisia, ja yrityksellä tulee olla kasvuun ja kansainvälistymiseen riittävät rahalliset resurssit sekä monipuolinen osaaminen ja tiimi.

Lisäksi rahoitettavilta projekteilta edellytetään kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla. Myös tutkimusorganisaatio voi hakea rahoitusta osana Co-innovation-projektia. Projektien toteuttajien ei tarvitse tulla hyvinvoinnin ja terveyden toimialoilta, mutta tulosten tulee edistää terveysalan kasvustrategian uuden tiekartan toimenpiteitä, joilla vahvistetaan terveysalan ekosysteemejä ja vienninedistämistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin RRF-avustusrahoituksen kriteeristöä

Soveltamisalana innovatiiviset digitaaliset ratkaisut, teknologiat ja toimintatavat terveydenhuoltoon

Business Finlandin käynnistämien hakujen tavoitteena on vahvistaa terveys- ja hyvinvointipalveluiden sekä -teknologioiden ekosysteemejä ja vienninedistämistä. Tällä avustuksella rahoitettavissa tutkimuksellisissa projekteissa tulee syntyä uutta osaamista ja tietoa yritykselle ja yhteistyöverkostolle, otetaan tavallista suurempaa riskiä ja onnistuessaan sillä on suuri markkinapotentiaali ja päättymisen jälkeen tarvitaan usein lisää kehitystyötä tulosten kaupallistamiseksi. Tällä haulla rahoitettavat projektit voivat liittyä:

  • terveysturvallisuuden digitaalisiin ratkaisuihin
  • ihmisten hyvinvoinnin seurantaratkaisuihin
  • digitaalisiin hyvinvoinnin tukipalveluihin
  • ikäihmisten teknologiatuetun asumisen ratkaisuihin
  • datan uudenlaiseen hyödyntämiseen sekä edistyneisiin teknologioihin kuten tekoälyyn sekä niiden soveltamiseen laajasti terveys- ja hyvinvointialalla
  • muuhun terveysalan kasvustrategian uuden tiekartan 2020-2023 tavoitteiden edistämiseen

Hankkeiden tärkeimmät hakukriteerit ovat alustavasti innovatiivisuus, digitalisaation edistäminen, projektin vaikutus yrityksen uusiutumiseen, tavoiteltava kansainvälinen liikevaihto, osaaminen ja kyvykkyys toteuttaa hanke sekä hankkeen toteutussuunnitelma.

Avustusrahoituksen osuudet

Business Finland myöntää avustusrahoitusta enintään pk-yrityksille 50 %, suurille ja midcap yrityksille 40 % ja tutkimusorganisaatioille 70 % tukiprosentilla. Business Finlandin tuki on harkinnanvaraista.

Erityiskriteerinä ”Do No Significant Harm”

Suomen kestävän kasvun ohjelmasta rahoitettavan hankkeen on täytettävä Business Finlandin rahoituskriteerien lisäksi ns. ”Do No Significant Harm” -vaatimukset. EU:n elpymisvälineessä (Recovery and Resilience Facility, RRF) on vaatimus siitä, että mitkään toimenpiteet eivät saa aiheuttaa ympäristölle merkittävää haittaa.

Digitalisaation eteneminen terveydenhuollossa ja käyttäjälähtöisissä hyvinvointiratkaisuissa, alan kasvavat kansainväliset markkinat sekä digitaaliset tietovarannot ovat merkittävä kasvumahdollisuus Suomelle. Avustusten myöntämisen kriteereihin sisällytetään merkittävissä määrin digitaalisuutta edistäviä kriteerejä.

  • Hakemus tehdään normaalisti Business Finlandin sähköisessä hakemusjärjestelmässä. Vuonna 2022 avustusrahoituksen osalta hakemus jätettävä viimeistään 31.1.2022 ja 2023 myönnettävän rahoituksen osalta haku aukeaa loppuvuonna 2022. Rahoitushakemusten käsittely alkaa haun päätyttyä.
  • Yritysten yhteydenotot joko omalle BF yhteyshenkilölle tai uudet asiakkaat Tule Asiakkaaksi –sivun kautta. Rahoituksesta lisätietoa saat myös Outi Tuovilalta ja Laura Mustaniemeltä (etunimi.sukunimi@businessfinland.fi)
  • Haun PDF-koonti

Haku toteuttaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka on osa EU:n elpymisvälinettä (Recovery and Resilience Facility, RRF).