Hyvinvoinnin edistämisen uudet suunnat ja sudenkuopat

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on sanapari, jota nykyisessä hyvinvointikeskustelussa näkee käytettävän paljon. Hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuudella viitataan yleensä ajatukseen siitä, että hyvinvoinnissa on kyse muustakin kuin fyysisestä terveydestä. Yksilön hyvinvointi nähdään kokonaisuutena, joka syntyy muun muassa liikunnasta, ravinnosta ja levosta, mutta myös henkisestä kapasiteetista ja toimivista sosiaalisista suhteista. Tähän pohjaa myös Hippos 2020 –hankkeen toiminta-ajatus.

Yllä kuvatun holistisen näkökulman lisäksi nykymuotoiselle hyvinvointikulttuurille on tunnusomaista yksilöllisyyden ja valinnanvapauden korostaminen. Tämä näkyy niin yhteiskunnallisessa keskustelussa, päätöksenteossa kuin hyvinvointiin keskittyvissä mediasisällöissä ja palveluvalikoimissa. ”Löydä juuri omalle keholle ja omaan elämäntilanteeseen sopivat hyvinvoinnin edistämisen tavat”, kuuluu kehotus hyvinvointimarkkinoilta. Käytäntö ei kuitenkaan taida olla näin yksinkertainen.

Olen väitöstutkimuksessani tarkastellut vallitsevaa hyvinvointikulttuuria keskittyen erityisesti yli 50-vuotiaiden kokemuksiin. Sosiologisessa tarkastelutavassani keskeiseksi nousevat hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät haasteet ja ristiriitaisuudet vauraassa, mutta entistä yksilökeskeisemmässä ja monimutkaisemmassa kulutusyhteiskunnassa.

Vaikka elämme keskimäärin pidempään ja terveempinä kuin aikaisemmat sukupolvet, kohtaamme nyt täysin uusia hyvinvointihaasteita. Näitä ovat esimerkiksi elintasosairaudet sekä vauhdilla digitalisoituvan tietoyhteiskunnan mukanaan tuomat henkisen hyvinvoinnin haasteet. Yhteiskunnallisesta kehityksestä huolimatta myös väestöryhmien väliset terveyserot näkyvät Suomessa yhä selvempinä. Niin ristiriitaista kuin se onkin, myös terveyden tavoitteluun liittyvät riippuvuudet ovat hyvinvointibuumin keskellä lisääntyneet.

Näiden verrattain uusien hyvinvointihaasteiden edessä tarvitaan uusia keinoja kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen. 2000-luvulla painotus on kallistunut enenevissä määrin keinoihin, joilla ihmiset voisivat itse ennakoivasti hoitaa itseään ja edistää hyvinvointiaan. Puhutaan muun muassa terveystietoisuuden lisäämisestä, elintapaohjauksesta ja stressin hallinnasta. Yksilön vastuu hyvinvoinnin edistämisessä korostuu.

Aikaamme leimaava piirre on myös hyvinvoinnin kaupallistuminen ja sen seurauksena palvelutarjooman kasvu. Valinnanvaraa sen suhteen, miten syömme, liikumme, kehitämme osaamistamme tai ylläpidämme mielen hyvinvointia, on yllin kyllin. Hyvinvoinnin edistämisen esteenä ei niinkään ole informaation puute vaan valintojen paljous. Kuten Euroopan taloudellinen yhteistyöjärjestö huomauttaa, terveyden lukutaito eli kyky löytää, ymmärtää, hyödyntää ja arvioida terveyteen liittyvää tietoa on nykyoloissa ratkaisevan tärkeää.

Edellä kuvaamieni olosuhdemuutosten ja hyvinvointivirtausten kohdalla voidaan puhua niin kutsutusta wellness-ilmiöstä, jonka myötä holistisesta itsehoivasta erilaisine kulutuskäytäntöineen on muotoutunut vallitseva elämäntyyli-ihanne. Oman hyvinvoinnin tarkkailuun ja itselle sopivien hyvinvointirutiinien rakentamiseen kannustetaan voimakkaasti, sillä sen ajatellaan edistävän niin yksilön kuin yhteiskunnan hyvinvointia. Hyvinvoivan kehon ja hyvinvointia pursuavan elämäntyylin ajatellaan kielivän myös muista nyky-yhteiskunnassa korkealle arvotetuista ominaisuuksista, kuten aikaansaavuudesta ja korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Hyvinvoinnista on tullut eräänlaista pääomaa, joka kääntyy yksilön eduksi esimerkiksi työelämässä.

Wellness-markkinoilla korostuvat personoidut hyvinvointiratkaisut, hyvinvointielämykset ja henkisen hyvinvoinnin kehittäminen. Esimerkiksi joogalomat, elämäntapavalmennukset, hyvinvointihoitolat ja kehonkoostumusmittaukset voidaan lukea osaksi kasvavia wellness-markkinoita.  Merkille pantavaa on myös wellness-tuotteiden ja -palveluiden ujuttautuminen osaksi julkista palvelujärjestelmää. Ei ole ollenkaan tavatonta, että Mindfullness-harjoitteita tai älykelloa tarjotaan milloin työtehon parantamiseen, milloin elintapamuutosten tueksi. Onkin syytä pohtia, kenen tavoitteita vauhdilla laajenevat wellness-markkinat palvelevat. Tukevatko ne puhtaasti yksilön hyvinvointipyrkimyksiä vai paikataanko niillä jossain määrin myös palvelujärjestelmän puutteita?

Väitöskirjani empiirisessä aineistossa näkyvät elintason nousun mukanaan tuoma runsauden kulttuuri, yksilölliset elämäntyylit sekä kokonaisvaltainen kiinnostus omaa hyvinvointia kohtaan. Positiivissävytteistä hyvinvointipuhetta varjostavat kuitenkin ihmisten kokemukset nyky-yhteiskunnan hektisyydestä, suorituskeskeisyydestä ja arjen kuormittavuudesta. Varttuneiden kuluttajien haastatteluissa näkyvät myös omaa vanhenemista koskevat toiveet ja odotukset. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen nähdään tärkeänä, koska elämän halutaan säilyvän omatoimisena ja omaehtoisena mahdollisimman pitkään.

Fyysisten tekijöiden lisäksi elämänvaiheen muutokset, kuten eläkkeelle jäänti, näyttävät lisäävän kiinnostusta omaa hyvinvointia kohtaan. Monet haastateltavani olivat eläkkeelle jäätyään intoutuneet etsimään täysin uusia hyvinvoinnin edistämisen tapoja. Myöhäiskeski-ikäisten kokemuksissa stressin hallinta, itsen kokonaisvaltainen kehittäminen sekä kiinnostus elämyksellisiä wellness-kuluttamisen muotoja kohtaan olivat korostetusti esillä. Iäkkäämpien keskuudessa taas painottuivat hyvinvoinnin edistämisen sosiaaliset ulottuvuudet sekä erilaisten wellness-kulutuskäytäntöjen merkitys arkea rytmittävinä ja mielenvireyttä ylläpitävinä asioina.

Parhaimmillaan erilaiset hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetut sisällöt ja innovaatiot näyttäisivät innostavan ja auttavan ihmisiä löytämään omaa hyvinvointia tukevia arjen ratkaisuja. Pahimmillaan hyvinvoinnin edistämiseen liittyvä tiedollinen ylitarjonta ja wellness-elämäntyyliä hehkuttavat mediakuvastot voivat kuitenkin ylläpitää riittämättömyyden tunnetta tai jopa vääristää kokemusta omasta hyvinvoinnista. Miten esimerkiksi tulkita älykellon meille tarjoamaa dataa, jos se on selvästi ristiriidassa oman kehollisen kokemuksen kanssa? Tai miten suhtautua siihen, jos oma eläkkeellä olo ei ole niin aktiivista kuin julkisessa puheessa hehkutetuilla ”aktiivisilla ikääntyjillä”?

Elämme jo valmiiksi monien ristipaineiden keskellä, joten omasta hyvinvoinnista huolehtimisen ei soisi muuttuvan yhdeksi suoritusalueeksi muun suorittamisen keskellä. Terveistä elintavoista ei varmasti ole kenellekään haittaa, mutta hyvinvointikulttuuri, joka lisää kokemusta siitä, ettei omat hyvinvoinnin edistämisen tavat ole riittäviä tai ”oikeanlaisia”, tuskin on kenenkään hyvinvoinnin kannalta hyvä asia. Turhautumista ja välinpitämättömyyttä oman terveyden ja hyvinvoinnin suhteen voi aiheuttaa muun muassa se, jos tarjolla olevat hyvinvoinnin edistämisen keinot ovat taloudellisista tai muista syistä yksilön saavuttamattomissa. Tästä näkyi viitteitä myös väitöstutkimukseni kyselyaineistossa.

Tutkimustulosteni pohjalta kannustankin pohtimaan kriittisesti sitä, kenelle kulutuskeskeinen ja elämyshakuinen hyvinvoinnin edistäminen on aidosti mahdollista, ja vastaavasti, kuka jää sen ulkopuolelle ja mitä siitä seuraa. Esimerkiksi eri väestöryhmien välisten terveyserojen taustalla voidaan nähdä taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen resurssien epätasainen jakautuminen. Ratkaisevaa uusien hyvinvointihaasteiden taklaamisessa ei ole pelkästään yksilön toimet vaan instituutioiden ja organisaatioiden kyky tukea eri taustaisten ja eri elämänvaiheissa olevien ihmisten hyvinvointia. Hyvinvoinnin edistämisen parissa työskenteleviltä toimijoilta tarvitaan siis aidosti holistista otetta, jotta palvelut ja innovaatiot kohtaavat myös muut kuin heidät, joilla jo on riittävät resurssit oman hyvinvointinsa kokonaisvaltaiseen edistämiseen.

Väitöskirjan tiedot

Koskinen, V. 2020. Building skills for lifelong wellness: An empirical study on the wellness-oriented lifestyle. JYU dissertations.

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 246, Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003; 246, ISBN 978-951-39-8216-4 (PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8216-4