Artikkelikuva

Artikkelit | 21.10.2020

Hippoksen ytimessä on HHub – hyvinvoinnin ja suorituskyvyn edelläkävijöiden yhteisö ja osaamiskeskittymä

HHub vie maailmalle suomalaista hyvinvointiin ja suorituskykyyn liittyvää osaamista ja luo kasvuedellytyksiä liiketoiminnalle. Yhdistämme alan tuoreimman tutkimuksen, suomalaiset huippuasiantuntijat sekä kasvu-uralla olevat edelläkävijäyritykset luomaan ratkaisuja, joilla parannetaan ihmisten ja organisaatioiden suorituskykyä alati muuttuvassa maailmassa. Lähde mukaan!

Hyvinvointi: pandemia nosti terveyden ja hyvinvoinnin kaiken keskiöön

Viimeisen puolen vuoden aikana yhteiskunnan ylivoimaisesti tärkeimmäksi teemaksi on noussut terveys ja hyvinvointi.

– Tulevaisuuden ennusteissa jo useita vuosia sitten esille nousseet pandemiat maailmanlaajuisina kysymyksinä vaikuttivat vielä viime kevääseen asti kaukaiselta. Yhtäkkiä siitä tulikin totta, myös Suomessa. Epidemian nopea eteneminen nosti ihmisten terveyden muutamassa päivässä kaiken keskiöön, sanoo Hhub-ekosysteemin toiminnasta vastaava projektipäällikkö Nina Rautiainen.

–Haluamme kaikki tuntea olomme turvalliseksi. Tarve uusille, esimerkiksi terveysturvallisuutta edistäville ratkaisuille on suuri.

Älykkyys: liiketoiminta löytää uusia muotoja ja skaalautuu globaalisti

Liiketoiminnan näkökulmasta koronapandemia on särö, joka on muuttanut sekä yritysten tapaa toimia että rakentaa kasvua.
– Disruptiiviseen tilanteeseen omassa bisneksessä voi suhtautua kahdella tapaa: voi pyrkiä sopeutumaan olosuhteisiin sen liiketoiminnan puitteissa, mitä on tähän asti ollut. Tai voi tunnistaa mahdollisuuksia ja uusia näköaloja liiketoiminnassa, mihin esimerkiksi me kannustamme yrityksiä, Rautiainen sanoo.

Pandemia on jo muuttanut tapaamme elää ja työskennellä. Kiinnitämme huomiota hygieniaan, turvaväleihin, yhteydenpitoon ja hoidamme digitaalisesti kohtaamisia, jotka aikaisemmin toteutettiin aina kasvotusten. Arjen käyttäytymisen myötä myös palveluiden tarve muuttuu.

– Yrityksille tilanne luo todella paljon liiketoimintamahdollisuuksia. Tutut palvelut kuten lähimaksaminen tai ovelle toimitukset ovat lisääntyneet koronan myötä. Verkkokaupan perustaneet yritykset ovat vahvoilla asiakkaiden tavoittamisessa, kunhan tuote on kunnossa ja markkinointi toimii, Rautiainen toteaa.

– Kansainvälistä kysyntää voi herättää jokin erityisosaaminen, joka pystytään kohtuullisin ponnisteluin skaalaamaan globaaleille markkinoille. Tällaisesta huippuosaamisesta löytyy hyvä esimerkki Jyväskylästä. Firstbeatin sykevälianalyysin avulla voidaan mitata palautumista stressistä ja selvittää esimerkiksi unenlaatua. Korona-aikana ihmisten paineensietokykyä on koeteltu erityisen paljon, ja ihmiset ovat tällä hetkellä myös erittäin kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan. Firstbeatin kaltaisille ratkaisuille on suuri tarve, taustoittaa Rautiainen.

Lue täältä Board of Growth -teemaryhmän vetäjän Juha Harjun ja Board of Core -teemaryhmän vetäjän Juho Tuppuraisen ajatuksia.

Uudessa maailmassa jokaisen yrityksen pitää miettiä, mitä osaamista se tarvitsee, miten ja missä kanavissa se toimii ja miten digitalisaatio voi auttaa oman bisneksen skaalaamisessa.

– Aivan erityisesti yritykset tarvitsevat palveluidensa digitalisoimista: miten dataa kerätään, säilytetään ja jalostetaan uudelleenjaettavaksi niin, että se tuottaa arvoa kaikille osapuolille.

Yrityksen suorituskyky: kasvu syntyy ihmisistä

Rautiaisen mukaan kasvuyrityksen potentiaalia arvioiva sijoittaja on kiinnostunut ennen kaikkea siitä, miten yritys aikoo saavuttaa tavoitteensa. Yksi keskeinen menestystekijä yrityksessä on tiimi.
– Suunnitelmat ja numerot Excel-taulukossa voivat näyttää lupaavilta, mutta ratkaisevin lupaus sijoittajan näkökulmasta on kasvukyvykkyys, eli yrityksen kyky päästä sovittuihin tuloksiin, hän sanoo.

– Usein kasvun hidasteiksi mainitaan myyntiresurssit, rahoitus tai vaikkapa verotus. Paljon strategisempi kysymys on kuitenkin vastuullinen omistajuus. Se, että yrityksen kasvun vaiheisiin mukaan lähtevät ja mukana pysyvät ne ihmiset, jotka omalla panoksellaan rakentavat yrityksen menestyksen.

Minkä tahansa yrityksen toiminta vaarantuu, jos yksilötasolla ihmisten suorituskykyyn ei kiinnitetä huomiota. Myös palautuminen on erityisen tärkeää oman ja tiimin suorituskyvyn ylläpidossa.

Tietotyön näkökulmasta suorituskyvyn vahvistaminen vaatii uudenlaista ajattelua.
– Aikaisemmin kasvun tekemiseen riitti, että käännettiin tuotannossa liukuhihnan napukat kaakkoon. Mutta nykypäivänä tämä malli ei enää toimi. Keskiössä ovat asiakasarvon löytäminen, räätälöinti ja luova ongelmanratkaisukyky, jotka vaativat yksilötasolla erilaisia henkisiä voimavaroja. Ihminen tarvitsee myös mentaalitasolla happea, jotta tuottavuutta työssä voidaan ylläpitää, Rautiainen kuvailee.

– Yrityksen suorituskykyä on kyky keskittyä oleelliseen eli siihen, miten annetut lupaukset lunastetaan tai jopa ylitetään, oli kyse asiakkaista ja yhteistyökumppaneista, henkilöstöstä tai sijoittajista. Eikä riitä, että osut napakymppiin kerran, vaan sama pitäisi pystyä toistamaan useita kertoja peräkkäin, Rautiainen pohtii.

  • Oletko kiinnostunut terveyden ja hyvinvoinnin edelläkävijyydestä yrityksesi näkökulmasta?
  • Onko sinulla tarjota uusia näkökulmia ja ratkaisuja globaaleihin haasteisiin?
  • Etsitkö potentiaalista sijoituskohdetta hyvinvoinnin, terveyden ja näitä edistävien digitaalisten ratkaisujen piiristä?
  • Haluatko mukaan verkostoon, jossa innovoidaan uusia suorituskykyä edistäviä ratkaisuja kansainvälisille markkinoille?

Tule mukaan Hhub-verkostoon, jos vastasin johonkin kysymyksistämme kyllä! Ota yhteyttä projektipäällikkö Nina Rautiaiseen: puh. +358 50 4137 028 tai nina.rautiainen@jyvaskyla.fi.

  • hyvinvointi
  • kasvuyritys

Jaa

Artikkelit | 13.9.2021

Artikkelikuva

Uutiset | 8.9.2021

Artikkelikuva

Seed Village -webinaari 14.9. – tutkimuksella vauhtia kasvuun!

  • Kiihdyttämö
  • Seed Village
  • Tutkimus & kehitys

Artikkelit | 8.9.2021

Artikkelikuva

Näin startupille aukeavat Euroopan superenkeleiden rahahanat

  • enkelisijoittajat
  • kasvuyritys
  • rahoitus
  • start-up